Uuteen, ihanaan kotiin.

Tänään olisi edessä muuttopäivä. Mitä luultavimmin pitkä ja raskas muuttopäivä. Onneksi myös epäilläkseni iloinen muuttopäivä, sillä apuna on koko perheeni ja muitakin mukavia tallaajia. Muutto tapahtuu Helsingin sisäisesti, välillä Haaga-Arabianranta, enkä voisi olla enempää onnellinen uudesta kotikaupunginosasta. Parvekkeemme on merelle päin ja neliötkin tipahtavat vain 65 neliöstä kolme neliötä vähemmäksi. Siinä missä entinen asuntomme oli kolmio, niin tämä uusi on kaksio, joten myös huonekoot suurenevat mukavasti. Olen jännittyneen innoissani ja odottavaisin mielin.

Joku saattaa kauhistua, kun paljastan etten koskaan ole nähnyt uutta asuntoamme. Edes valokuvissa. Totta se kuitenkin on. Olen kuullut uudesta, ihanasta kodistamme ainoastaan kuvailua ja lukenut kirjoitettuja faktalukuja (ja käynyt kerran koulumatkallani hipsimässä sniikisti parvekkeen alta). Kyseessä onkin opiskelijasäätiön perheasunto, eikä tässä tapauksessa ennalta näkeminen ollut mahdollista. Janne kävi eilen nappaamassa entiseltä asukkaalta avaimet, mutta siinä on ainoa kosketuspinta uuteen ja tuntemattomaan elinympäristöön.

En ole kuitenkaan lainkaan peloissani. Uskon, että saamme kodistamme muokattua juuri meille sopivan. Sellaisen paikan, jota kaipaa muualla ja johon on aina hyvä palata. Väittäisin pysyvämme aika pitkään onnellisina, kun on tiedossa seinät ympärillä ja astianpesukoneliitäntä, mutta eihän merinäköalat, suuri neliöluku tai vaatehuonekaan ole lainkaan pahitteeksi. Joudumme sanomaan heipat muun muassa entisen kämpän unelmakeittiölle, vessan puukatolle sekä monelle muulle opiskelija-asunnolle mahdottomalle yhtälölle. Samalla toivotan kuitenkin tervetulleeksi vajaan kilometrin koulumatkan ja Arabianrannan kauniit kadut. 

Koti on itselleni äärimmäisen tärkeä paikka ja tästä alkaa taas uusi luku kirjassa. Toivottavasti vielä onnellisempi kuin edellinen.

-Henriikka

Ei mitään kaarnankäppyräkoruja.

Joulupaketista paljastuivat maailman söpöimmät korvikset: Poola Katarynan pupukorut ovat olleet hymyni aihe jo useita kertoja niin arjessa kuin täällä blogin puolella. Tragus-lävistyksenikin sopivat juuri mainiosti pupujen korvien väliin. Olen kuitenkin huomannut, että tämä pieni suomalainen design-paketti on ajanut minut pinnalliseen tienristeykseen. Hamuan nyt myös roikkuvia, puisia lintukorvakoruja.

Puun sävy on siitä hyvä, että se sopii kaikkien värien kanssa. Jotenkin se hehku näihin tuleekin mielestäni juuri siitä luonnollisuudesta. Suomalainen ja skandinaavinen suunnittelu on parhaimmillaan, kun siinä on näkyvissä juuret, mutta kaikkea päällystää ammattitaito. Sellaiset kotitekoiset jäkäläveistokset ja kaarnaankäppyräkorut on sitten asia erikseen. Näissä koruissa on sellaista tuntua, että ne tekisi mieli aina laittaa, kun lähtee ulkomaille. Ikään kuin edustamaan suomalaista huippuosaamista ja kuitenkin maanläheistä tunnelmaa. Materiaalin ja yleisilmeen vaatimattomuuden, ja kuitenkin suuren koon ja muotoilun tuoman ylellisyyden ristiriita on mielenkiintoinen.

Se olis sitten pääsiäisloma. Ja arvatkaa mitä? Huomenna on perheeni perinteinen pilkkikilpailu. Kai muistatte viime vuoden pilkit (ja voittajan!)? Hallitseva mestari käy voitonunilleen ja uskoo omiin kalakykyihinsä huomenissakin. Pysykää kuulolla, niin tiedätte ketkä yltävät mitalisijoille.

-Henriikka 

Ps. Huomenna on viimeinen päivä osallistua villasukkatempaukseen.

Kuvat: Poola Kataryna

Sama vanha naama.

Olen ollut lähipäivät täysin jumissa vaatteitteni kanssa. Katson vaatekaappia, enkä pysty kokoamaan mitään järkeviä kokonaisuuksia, saati sitten mitään uutta tai ihastuttavaa. Työpäivät tekevät vielä sen, etten pysty olemaan tyylillisesti aivan yhtä villi ja vapaa kuin vapaapäivinä (nyt sain sen kuulostamaan siltä, että vietän vapaapäiväni aina ilkosillaan). Sama vanha naama, sama vanha kroppa ja ne samat omat vaatteet. Herään todellisuuteen kauhistellen, miksi omistan 12 retrovillapaitaa, 8 puvuntakkia ja vajaa 10 kulahtanutta flannellipaitaa? Ja kuinka ihmeessä ne pitäisi yhdistää? Ja sitten en omista kunnollisia vaaleita farkkuja, enkä esimerkiksi kunnollista kynähametta tai mustaa takkia. Ja ne ainaiset omat ilmeet valokuvissa, ne samat maneerit ja toistuvat hiuskriisit. 

Eilinen huulipuna piristi, se täytyy myöntää. Näitä kuvia otettaessa huulipuna oli pysynyt läpi pitkän päivän ilman lisättyjä kerroksia. Sävy oli haalentunut hiukan, mutta pysynyt tiukasti. Myös sinertävät, kylmät sävyt ovat tuoneet jotain uutuudentuntua kaiken vanhan ja tylsän keskelle.

Eiköhän tästä kriisistä taas nousta. Ja pitäähän tästä nyt nauttia, olen harvemmin tällaisten tapausten äärellä. Toiset kokevat vaatekriisejä vuosi vuodelta, päivästä toiseen. Voisi kai ajatella tämän olevan harvinaista herkkua?

Tai ehkä käyn leikkauttamassa hiukseni latvat tai pyyhällän ensi kerran moneen vuoteen kunnolliseen manikyyriin. Vai löytyisköhän se nousukausi kuitenkin jostain vähemmän pinnallisesta?

-Henriikka

paita, takki, korvikset/Second hand, farkut/Levis, huivi Etiopian tuliainen

Haaveiden huulipuna, why so sad?

Huulipunani on miltei aina matta oranssi, Make Up Storen sävy "Dare". Vahvasta väristään huolimatta se on itselleni se turvallisin vaihtoehto. Olenhan ennenkin kertonut, että värit ovat itselleni ne "turvakeino" kehnoina päivinä. Oranssi on siitä hyvä, että se korostaa ihoni lämmintä sävyä ja saa hampaat näyttämään valkoisemmilta. Se on myös omiaan kesän rusketuksen kanssa. 

Viime viikkoina olen kuitenkin kaivannut muutosta. Jotakin vähän kauempaa mukavuusalueeltani. Burgundia käytin toisinaan alkutalvesta, etenkin joulunaikaan, mutta eihän sellainen tummanpuhuva tule tässä vaiheessa kuuloonkaan. Helpoimmalla ajattelin pääseväni, kun käyn läpi Make Up Storen ja Macin valikoimat, sillä useimmiten niiden kahden merkin huulipunat miellyttävät muihin verrattuna satakertaisesti. Ja niin siinä kävi, ettei tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Pallottelin pitkään Make Up Storen Mandy-sävyn kanssa, mutta koska se oli useiden kauppojen varastoista loppu, niin suunnistin Stockalle. Ja kyllä kannatti: Girl About Town -huulipuna ja etenkin Magenta -huultenrajauskynä istui toiveisiini tismalleen.

Tämä huulipuna saa silmäni näyttämään niin paljon tavallista sinisimmiltä, että annan anteeksi, että hampaani eivät näytä sen rinnalla yhtä valkoisilta kuin tavallisesti. On mielenkiintoista huomata, kuinka paljon huultenrajauskynän sävy tuo huulipunalle. Itse pohjustan aina värittämällä koko huulet rajauskynällä ennen huulipunaa, silloin väri pysyyy huulilla pidempään. Kylmän sävyinen magenta-kynä tuo mukavaa metallimaisuutta huuliin ja erottuu aiemmista täysin lämpimistä sävyistäni.

Seuraavaksi huulipunista kokeilisin mielelläni kaikkien muotilehtien hehkutuksen alla olevaa täysin mattaa pinkkiä. Kuka tietää, mistä löytyisi oikeasti vahva, kunnon pinkki?

Nyt tanssitunnille, olkaattes iloiset.

-Henriikka

Inspiraatiota keväälle 2013.

Kevätaika on aina liian lyhyt. Huhtikuun alkaessa lumet sulaakin yhtäkkiä muutamassa viikossa, ja toukokuussa alkaa jo lämmittää kunnolla. Maaliskuun lopulle sitä ajattelee, etten vielä keskity kevätretkuihin, kun "nyt sitä mennään vielä kunnolla talvessa kiinni". Ja sitten sitä yhtäkkiä riennetään jo kesälaitumilla. Nahkatakki auki -vaihetta on surkean vähän (hitsit, taas mä puhun säästä, ihan ku oltais hississä). 

Tänään vapaapäivän kunniaksi selailin kuitenkin jo tavallista aiemmin inspiraatiokuvia kevään asuihin. Ehkä näin saan sitten niistä muutamasta viikosta paremmin irti. 

Valkoiset, peittävät sukkahousut ja valkoinen ohutolkaiminen mekko. Vielä se valkoinen bleiseri, niin buenobueno, ja ollaan valmiina väistämään Espan lokkien taivasyllätyksiä.

Printtiä, printtiä, printtiä. Tällaiseen railakkaaseen kolmen soppaan en ehkä lähtisi, mutta kaksi totaalisen ristiriidassa olevaa kuosia näyttää usein yhtä lailla hyvältä.

Remmikorkkarit, aijajai. Kultaiset tai mattaoranssit kelpaisivat kenkähyllylleni. 

Kokovalkoinen houkuttaa, kun materiaalit poikkeavat reilusti keskenään. Saanen kuitenkin kysyä, että mitkä ovat nuo maailmankaikkeuden rumimmat sukat?

Tuplana samaa kuosia, toimii erinomaisesti. Trikoinen-yöpuku-fiilistä välttääkseen kannattaa kuitenkin valita esimerkiksi yleviä asusteita tai korolliset kengät.

Minimittainen mekko ja polvisukat. Sanon tälle edelleen kyllä, vaikka muistelenkin kuinka tällainen kombo saa vanhukset järkyttymään. Jotenkin tällainen yhdistelmä koetaan hurjan paljon siveettömämmäksi, kuin sama asu ilman sukkia. 

Metallinen takki, metalliset Jeesus-sandaalit. Täydellistä. Olkoon avaruus ihollani.

 Aikamoisella ajatuksenvirralla tuli nyt kirjoitettua asukommenttia. Sen jälkeen kun opin soveltamaan 2-metristen mallien tyylejä omaan lyhyen naisen elämään, niin olen ammentanut inspiraatiota paljon juuri vaatekauppojen lookbookeista ja merkkien catwalk-kuvista. Tuskin koskaan tulen hankkimaan juuri näitä kyseisiä vaatteita, joita ylläolevissa kuvissa on. Mutta nämä ovat niitä kuvia, jotka pidän mielessäni kirpputorikierroksella. Listalle lisään ainakin:

- Minimittainen, tyttömäinen mekko

- Valkoinen, kiiltäväpintainen takki

- Valkoinen bleiseri

- Remmikorkkarit

- Kaksiosainen kuosi-asu (mieluiten samaa kuosia)

Ja jostain kumman syystä listalta jäävät vaaleanpunaiset, liekkikuvioiset sukat. Ehkä ne tuovat liian vahvasti mieleeni ala-asteen liekkipiponi (joita minulla oli tietysti useissa väreissä) tai So What: in liekkikengät, jotka jalassa viipotin 6.luokan kevätjuhlaan: liekkikengät, farkkuhame, beige farkkutakki ja samettinen Gimmelin Suski -lätsä. Oi aikoja. 

Mahdollisesti 10 vuoden päästä katson 2013 vuoden inspiraatio-koostetta kauhusta hihitellen: kokovalkoinen sairaala-asu, printtisirkuspelle?

-Henriikka

Kuvat: Topshop-lookbook

The Zepra has landed.

Seeprat tunnetaan mustavalkoisesta raitakuvioinnistaan. Kullakin kolmella seepralajilla on toisista selkeästi erottuva raitakuviointi ja asiantuntija voi yhdellä silmäyksellä erottaa, mikä seepralaji on kysymyksessä.

Oma kysymyksensä on se, että miksi seepralla on raidat. Jo Darwinin ajoista lähtien biologit ovat hakeneet selityksiä raidoille. Kysymys on aiheuttanut laajaa pohdintaa, ja monenlaisia syitä raidoitukselle on esitetty. Desmond Morris on kirjassaan "Miksi seepralla on raidat" paneutunut laajasti aiheeseen. Hän esittää yhdeksän erilaista teoriaa, jotka selittävät seeprojen raidoituksen syitä.

- tunturisusi.com/seepra

Jos Desmond Morrisilla oli 9 teoriaa seepran raitoihin, niin mulla on yhdeksän hyvää teoriaa siitä,
miksi tämä turkki oli hyvä ostos:

1) Se on second handia ja kaikki jo-tehdyt-turkit kannattaa käyttää hyväksi -Uusia ei tarvitse tehdä.

2) Se on Fidalta, ja tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

3) Se on törkeän kaunis. Olen palavasti rakastunut häneen.

3) Se oli edullinen. Alkuhinnaltaan 85 euroa, mutta ainakin Lönnrotinkadun liikkeessä on nyt turkit puoleen hintaan.

4) Se on pehmeä (Ehkä liiankin pehmeä? Kaikki koskettelivat minua koulussa).

5) Se on lämmin. Käytännössä voin kulkea tulevat talvet vain tämä päälläni.

6) Se on uniikki. Kadulla ei hetkeen pitäisi kävellä samanlaista vastaan. 

7) Se on suomalaista tuotantoa, Pirkolan Turkis Oy:lta.

8) Se on ikuinen. Tai ainakin monen sukupolven kestoinen. Lapsenlapsenlapseni sitten joskus hiihtelee maailmanlopun partaalla olevan, ilmansaasteiden sekaisen maailman laitaa tämä päällään.

9) Se saa minut tuntemaan itseni hyväksi. Ja mukavaksi. Ja naiseksi. Ja se on hyvä tunne.

Looking good? Olen tyytyväinen. Mutta nyt alkaa muuttopakkaus, joten sanon heihei ja alan kääriä rakkaita astioitani Kirkkoon ja Kaupunkiin. Samalla surren sitä, että myös Helsingin Sanomien koko on tätä nykyä surkea paketoimisille.

-Henriikka

Ps. Jo yli 30 villasukka-postittajaa! Happy. Kaikista viesteistä eniten sykähdytti kuitenkin tämä:

"Moi Henriikka,

olen Eszter, minulla olisi villasukkahomman liittyvä kysymys. Mäkin haluaisin osallistuin siihen, mutta asun Unkarissa, siksi kysyn, että olisiko se kuitenkin mahdollista? Muuten olen suomen kielen opiskelija ja luen blogiasi usein, on hyvä saada tänne Unkariin vähän suomalaista meininkiä :) Siis kiitos saman tien!

Terveisin Eszter"

900 lukijaa -> villasukat kesän varalle!

Olen niin ylpeä itsestäni ja iloinen teistä. Suomalaiset on huonoja olemaan ylpeitä, mutta olen kuitenkin. 900 julkista lukijaa tuli muutama päivä sitten täyteen ja taputan itseäni olalle siitä, että olen jaksanut uskoa omaan tekemiseeni ja inspiroitua kirjoittamisesta yhä uudelleen. Suurin kiitos siitä menee varmasti teille, jotka jaksatte käydä ja kommentoida. Saan teiltä paljon. Ja tietenkin tämä on vain blogi, mutta itselleni myös sellainen oma pieni maailma, jossa saa luvan kanssa fiilistellä railakkaasti second hand -aarteita ja elämän rinnalla jotakin niin mitätöntä kuin aamukahvin iloinen porina.

Niin kuin ennenkin, myös tätä tasasatasta juhlistetaan tempauksella. 200 lukijaa juhlistettiin arvonnalla, 300 postikorteilla, 400 pikkupaketeilla, 500 arvonnalla ja 600 laittamalla kamerat kiertämään ympäri Suomea (jotka myös vihdoin viimein palasivat minulle, hurraa), 700 kunniaksi oli pystyssä blogikirppis ja 800 nosti lukijat näkyville kera kahvikuppien. 900 tuo mukanaan villasukka-tempauksen, josta lisätiedot löydät rullaamalla näitä kauniita villasukkakuvia alaspäin sivuun loppuun saakka.

 Näiden kauniiden sukkatunnelmien jälkeen tulisi ohjeet tempaukselle.

Viime kesä oli viileä ja kesäkuvakoosteessani useassa kuvassa jaloissa pyörivät villasukat. Siltä varalta, että kesä 2013 on yhtä vilpoinen, ajattelin etukäteen suojella kaikkien varpaat pahalta maailmalta. Tai en sentään kaikkien, mutta halukkaiden, ja siihen tarvitsen kyllä teidän apuanne. Ideana on, että jokainen saa tuntemattoman ihmisen osoitetiedot ja kengännumeron. Tähän osoitteeseen toimitetaan joko itseneulomat tai ostetut villasukat. Sukkien ulkomuodon ja muut yksityiskohdat saa lähettäjä päättää itse. Jokainen siis lähettää yhdet ja vastaanottaa yhdet. En malta odottaa omaa postiani.

Jos haluat mukaan, toimi seuraavasti:

- Lähetä oma nimesi, kotiosoitteesi ja kengännumerosi blogin oikeassa sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseeni viimeistään viikon päästä, perjantaina 29.maaliskuuta.
- Lähetän muutaman päivän sisään maililla kaikille osoitteet, johon yllätyssukat osoitetaan. Jokainen lähettää sukat saatuun osoitteeseen mahdollisimman pikaisesti, mutta viimeistään huhtikuun loppuun mennessä. Vastaanottaja ei saa tietää lähettäjää, ellei lähettäjä sitä itse halua kirjeessään kertoa.
- Odottele postia, nauti elämästä, toivo lämmintä kesää. Mutta tiedä, että viileyden iskiessä olet kesän turvassa tulevissa rakkaus-sukissasi.

Minä ja Janne ollaan niin mukana tässä. Toivottavasti ainakin kolmetuhatta muutakin.

-Henriikka

Kuvat: We heart it -wool socks

EDIT: Ulkomailla asuminen ei rajoita osallistumista!

Michelle Williams -bleiseri ja minimitta.

Lukiessani muotilehtiä läpiselaamisen jälkeen muutama kuva jää verkkokalvoille muita pidempään. Uuden Costumen saapuessa selasin, luin, tarkastelin, pohdin ja kertasin lehden läpi bussimatkoillani ja aamukahvin ääressä. Jälkeenpäin muistin erään pienen kuvan yli muiden: Michelle Williamssin sortseissaan ja bleiserissään. Pelkistettyä, leikkisää, inspiroivaa.

Suuri osa näistä kuvista läpi huokuvasta karismasta on tietenkin tuon pettämättömän hiustyylin ansiota. Kun kuvittelen mielessäni näyttelijän päälaella nutturan, tai kiharat laskeutumassa olkapäille, en ole puoliksikaan yhtä vakuuttunut. Asu on joka tapauksessa kokonaisuudessaan juuri sellainen, joka vaan on ja toimii. Vintagehenkinen tummansininen bleiseri, jonka alta pilkottaa valkoinen paita ja napit ja mustat korkeat korot. Ne pysäyttävät kikat ovat kuitenkin minimitassa ja kirjaksi naamioidussa clutchissa. Paljon kirjallisuuden opiskelija -fiboja ja särmikästä humanismia yhdistettynä kauppaopiston naisten tyyliin.

Paljaiden säärien kanssa kannattaa olla varuillaan: tyylikkään ja tyylittömän raja on hiuksenhieno. Costumen väki muistutti Michellin kuvan yhteydessä säärten karvapoiston tärkeydestä. Kolme hyvää lisäsääntöä tilanteisiin, jolloin paljastat jalkasi, mutta auktoriteetin olisi säilyttävä:

1. Mieti leikkauksia, värivalintoja ja materiaaleja. Laadukkaat tuotteet eivät ole minimitasta huolimatta koskaan halvannäköisiä. Ja joskus hameen sijasta kannattaa harkita sortseja.

2.  Kun paljastat, niin myös peitä. Tasapainotuksen vuoksi kannattaa niukan alaosan kaveriksi valita peittävämpi yläosa tai vaihtoehtoisesti runsaat asusteet.

3. Älä vilauttele. Harkitse alushousujen väriä ja sitä, kannattaisiko sittenkin kävellä pyöräilyn sijaan.

Kivaa perjantaita. Minä jo eilen huutelin perjantai-toivotuksia, mutta tänään se päivä koitti oikeasti.

-Henriikka

 Kuvat: redcarpetdivas.com
stylebistro.com

50-luvulla uimassa.

Tähän on tultu. Aion julkaista blogissani uimapukukuvia. Tosin en itsestäni.

Siis kerrassaan ihastuttavan korneja kuvia! Aivan ei ole sitä autenttista 50-luvun tunnelmaa tavoitettu, mutta yrityksestä täydet kymmenen. Ja punaisesta huulipunasta tietenkin, toivotaan että oli vedenkestävää. Pointtinani on kuitenkin avautua, että ehkä ensi kerran elämässäni olen innostunut uimapuvuista ja bikineistä. Nämä fiftarikamppeet kolahtavat itseeni kovaa.

En todellakaan ole mikään narubikini-tyttö, enkä suoraan sanoen oikein minkäänlainen bikini-tyttö. Keväiset uimavaateostokset tulevalle kesälle on itselleni niitä, jolloin vihaan surutta koko maailmaa ja mottaan vastaantulijoita kuonoon. Kyse ei ole siitä ettenkö olisi ihan tyytyväinen omaan kroppaani, en yksinkertaisesti saa minkäänmoisia kiksejä bikinikauppoilla. Omasta uimapukumaustani kertoo se, että omistan sellaisen muumipeikko-asun: siniraitaisen kokouikkarin, jossa on pienet lahkeet. 

Pari numeroa sitten Frankie-lehdessä oli kuitenkin maininta Sirens Swimwear -nimisestä nettikaupasta, jotka myyvät uima-asuja fiftarihenkeen: korkeita vyötäröitä, kukkakuvioita, seilorin sinistä... Pistin nimen muistiin ja lupasin itselleni, että palaan kevään häämöttäessä. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan selailemassa kyseisiä nettisivuja pohtien, että millaisen kukkameren ja naurettavan lakin sitä pukisi ensi kesänä rannalle. 

Kauniita unia,

Henriikka

Mustekaloilla on kolme sydäntä.

Kevät on aina musiikin suhteen jännittävää aikaa. Talven melankoliset veisut ja tummanpuhuvat kipaleet ovat siirtymävaiheessa kesän diskohitteihin ja ikivihreisiin iskelmäjumputuksiin. Kevään musiikkia ei leimaa mikään, ja usein kokeilenkin kaikkea ja annan uusille nimille mahdollisuuksia vakuuttaa. 

Hanna Pakarinen ei vakuuttanut, eikä sydämeni lähtenyt Vain Elämää –covereiden perään. Sen sijaan Anssi Kelan Levoton tyttö pyöri kuulokkeissa rauhassa ympäri muutaman kerran. Uusi tuotanto on kiehtovaa, vaikkakaan ei yllä mitalisijoille. Hauskinta on ollut leikitellä ajatuksella, että tuo Levoton tyttö menisikin biisinä Scandinavian Music Groupin käsittelyyn ja saisi teknomeiningin sijasta folk-sovituksen. Sanojen puolesta biisi kun on täysin SMG-kamaa: 

-- Sä tiedät kaikenlaista outoa

Niinku et kauriit nuolee öisin autoja

Ja et avaruudessa ei pysty itkemään

Painottomuudessa kyynel ei lähdekään vierimään

Tahdot tulla ja mennä

Tahdot olla vapaa

Kun ei koskaan voi tietää kenet huomenna tapaa

Haluut matkustella

Nähdä Australian

Elämä on lyhyt

Aika loppuu pian

Sä tiedät kaikenlaista joutavaa

Väität et kissat eivät maista makeaa

Sä sanot et sydän seisahtuu aina kun aivastaa

Tiedät et Elvis oli vaaleetukkainen

Se vaan värjäs sen

Mustekaloilla on kolme sydäntä

Mulla vaan yks

Ja sitä ei saa särkeä

Kevään risteysmusiikkia on ollut hyvä kuunnella kauniista kuulokkeista. Pitkä kamelitakki ja ruskeabeiget kuulokkeet ovat uskollinen maaliskuun parivaljakkoni. Kun yhdistelmään lisää vielä vaalean denimin pappafarkut, mustahopean glitterpaidan ja leopardikuvioiset kiilakorot, niin ollaan pikkuhiljaa asian ytimessä.

Loppuun paljastus siitä, että olen lähipäivinä huomannut olevani aikamoinen ruokafeikkaaja. Siinä missä lounaaksi söin koulukavereiden kanssa fiinisti porkkanajuustokeittoa ja reilun kasvispöydän, niin iltaisin mennään usein metsikköön. Tämänkin päiväisten tanssitreenien jälkeen uuniin sujahti HK:n lenkki. U-u-uu- uunimakkaraa. Mutta sinisessä lenkissähän on niin paljon jauhoa, että se on EU:n direktiivien mukaan leivos. Ja kai sitä nyt toisinaan saa palkita itsensä hyvällä leivoksella?

-Henriikka 

takki, kuulokkeet, paita, farkut, kangaskassi/second hand, kengät/Bianco Footwear