Aamukahvilla. Kerrankin.

Blogin nimestä huolimatta olen saitin kuvissa aika vähän aamukahvilla, noin niinku konkreettisesti. Vaikka nimi viittaakin pääasiassa letkeän tunnelman hakemiseen (plus tietysti suodatinkahvin ylistykseen), niin päätinpä kerrankin kuvata muutamia kuvia aamutuimaan. Ja oikeasti aamulla, 07.00-08.15 välisenä aikana tänä viileänä keskiviikko-päivänä.

Rakastan pitkiä aamuja. Sellaisia, jolloin päivän voi aloittaa rauhassa ja hätiköimättä. Heräämisen jälkeen olen usein kiukkuinen, ärsyyntynyt mutrusuu puolisen tuntia (tätä ilmiötä kutsutaan meillä "aamu-möröksi"), mutta sen jälkeen alkaa onni ja autuus. Ehkä puoli tuntia ei noin 16 valveillaolo-tunnista haittaa. Olen kuitenkin harkinnut jopa sellaista kohuttua kirkasvalolamppua, että voisin korvata ne puoli tuntiakin. D-vitamiiniin olin turvannut, mutta eihän siihenkään uusimpien uutisten mukaan voi luottaa.

Aamupala - päivän paras ateria. Suosikkiherkut kahvi ja avokado-ruisleipä ovat niin luksusta, että arkiaamupalakin tuntuu taivaalta. Pitäisi ehkä tehdä itselleen sääntö, että avokadoa saa syödä vain joka toinen päivä -näin hyvän olon tunne olisi avis-päivini kahta korkeammalla.

Koulun pitkäjänteistä ja tavoitteellista projektityöskentelyä piti tasapainottaa rennolla pukeutumisella. Jackpot lähetti muutama viikko sitten minulle sulkakuvioisen T-paidan ja täytyy sanoa, että se tuntui nappivalinnalta tähän koulupäivään: rento ja yksinkertainen. Ei liian huomiotaherättävä. Sellainen työlään koulupäivän turvapaita, jonka päälle voi kiskaista lämpöisen villatakin.

Aurinko nousi ja aamumörkö oli tipotiessään. Kukkakaupan kautta kulkenut Janne koristeli olohuoneen oranssinkeltaisilla kukilla eilisiltana ja tänä aamuna nuput olivat auenneet kukkaan. Voivoi, mitä romantiikan römpömpömpöö. Kello 08.15 lähti bussini kohti koulunpenkkiä ja nappasin reppuun postiluukusta kolahtaneen uusimman Frankie-lehden. Se on sellainen bussimatkan piristäjä, että tekisi mieli kulkea kouluun ja takaisin tuplamatka. Austarialiasta asti en ole vielä raaskinut lehteä tilata, mutta tilaan aina lehden toisinaan, kun ne menevät lehden nettikaupassa alennukseen. Frankie-haukka.

 Ja ettette jäisi vääriin luuloihin, niin aamuni eivät ole aina näin ihania. Suodatan täältä tietysti ällöttävän hampaiden pesun ja mustat silmäkulmarähmät, jotka jäävät ripsivärien jäännöksinä (sori pojat, ette ehkä ymmärrä tätä).

Kiitos erittäin paljon kaikista Lontoo-vinkeistä. Fileissäni luin juttuja ja matkatunnelma vaan kasvaa kohti taivasta. Huikeeta. Palataan tutkalle!

-Henriikka

huivi/Vila, farkut/Levi's second hand, T-paita/Jackpot Online Store

First date with London

Elämä on kyllä yks iso synttäripaketti. Lähden perjantaina yllättäen Lontooseen

ja vietän siellä aikaani urbaanisti haahuillen aina maanantaihin asti. Tää on silkkii. 

Oon ähertänyt viime päivät duunin kimpussa, ja pieni irtiotto arjesta ei voisi sattua parempaan paikkaan.

Matkasta kerron sen koittaessa paljon lisää, mutta ensin paljastus: 

En ole koskaan ollut Lontoossa.

Melkein pöyristyttävää, että olen jättänyt tällaisen suurkaupungin näin myöhäiselle vaiheelle, kun matkustelua on kuitenkin vuosien varrella kertynyt enemmän ja vähemmän.

Nyt tarvisin kuitenkin teiltä kaiken infon siitä, mitä minun kannattaisi tehdä. Aikaa on perjantai-illasta maanantai-iltapäivään, ja haluisin lunkin, boheemin, letkeen reissun Lontoon kaduille, kirppiksille ja kuppiloihin. Näen pitkästä pitkästä aikaa Ville-ystävää ja saan vetää röörit täyteen kaksikerroksisten bussien saasteita. Takaisin tuun tietenkin sellaisessa Geri Halliwell -mekossa.

Kauniita unia. Thamesin, Big Benin ja epämääräisten metroverkostojen kuvia.

Henriikka

Kuva: media-cache-ec4.pinterest.com

Lintu, Maatuska, Turkki ja Karhu

Tänään minulla on teille kehotus: rakastakaa lille-lle:n printtejä, vaikka lille-lle onkin maailman hankalin nimi. Kyseessä on siis nuori taiteilijasielu, joka painattaa käsin suunnittelemiaan printtejä T-paitoihin ja hihattomiin. Sain arvon taiteilijalta yllätyspostina pari uutta printtipaitaa, ja otin myös omakustanteiset edelliset paidat kuviin mukaan. Tässäpä olisi teille ilosanomaa superprinteistä, joita oon hehkutellut teille jo joulukuussa 2011. Lintu, Russian Doll, Hermanni Turkki ja Karhu. Niin, ja ystäväni Mira.

Nyt hehkutusta, hehkutusta. 

Eikö ole vau-käsityötä nämä paitatuotokset? 

Ehkä printtien jälkeen toiseksi hehkutettavin asia on kyseisten printtipaitojen ALE. 

Holvi-nettikaupasta löytyisi joululahjat niin itselle kuin kuomillekin. 

Yhden paidan saisi marraskuun ajan hintaan 19€, 

kun taas kaksi kappaletta postitetaan kotiin hinnalla 35 € (sis. postikulut). 

Kuinka iloisesti mainostankaan tätä asiaa. 

 Ja kuinka iloisesti painun nyt nukkumaan. 

Oi maanantai, kuinka sinä minut väsytitkään?

-Henriikka

Itämaista magiaa ja pullomies

Hyvää iltaa, hyvää iltaa. Vaatekuvia olisi tarjolla, lauantaiasua äitin ja minun shoppailureissulta. Ostosten tekoon valikoitui tällä kertaa paita, jota ei päälläni vielä ole nähty. Samettipintainen, lämminsävyinen pitkähihainen löytyi parin viikon takaiselta kirppisreissulta Vallilan makasiineille, kavereiden kesken Valtteriin. Paidassa on minusta jotain itämaista ja olikin harmillista, että niskalappua ei ollut enää jäljellä, sillä nyt en tiedä paitani alkuperää. Yhtä lailla tämä voi olla supisuomalainen, mutta voinhan ainakin vakuutella itselleni, että tämä paita päälläni ympärilläni leijuu mystinen, kansainvälinen magia.

Paidan kanssa turvauduin mustiin farkkuihin, sekä mustiin nilkkureihin. Takiksi valitsin Luhdan trenssin pitkästä aikaa. Huomaa, että on vaatekaapin siivouksen aika, kun unohtaa takin kuukauden päiviksi. Nyt trenssi kuitenkin palasi kuvioihin ja toivottavasti niissä myös pysyy.

Näissä sitä sitten hiihdeltiin verkkaisesti kaupasta toiseen. Olimme oikeastaan aika laiskoja ostostelijoita, joten kauppojen yhteislukumäärä oli neljä. Äiti löysi haluamansa parkatakin, kun taas minä tyydyin makutuomarin rooliin säästölinjallani (ja makutuomarin rooli kannatti, sillä se tuotti Ben&Jerrysin kunnon tötterön!).

Päivän ilahduttavimmat hetket vietimme kuitenkin Aleksanterinkadun mystisen pullomiehen kanssa. Lasisia, vedellä täytettyjä pulloja soittava mies on ehdoton suosikkini ja hän pysäyttää monenmoiset kaduntallaajat. Olen suuri fani. 

 Mutta miksi, miksi, oi miksi hiukseni ovat noin pörröiset? Olen isojen ongelmien äärellä. Tarvisin jotain kunnon tököttejä, jotka tekisivät hiuksistani tuuheat, mutta ei pörröisiä. Olisko kellään suositella jotakin mömmöä?

Huomenna kannattaa suunnata Helsinki Vintageen Kaapelitehtaalle klo 11 jälkeen. Kuinka paljon haluisinkaan sinne ajan patinan keskelle, kuuntelemaan Hermanni Turkkia, kahvittelemaan nätisti ja hypistelemään vintage-kledjuja. Mutta ehkä työpäivä on edes puoliksi yhtä mukava. Olenhan minä sentään duunissakin taiteen ympäröimänä.

Henriikka

trenssi & paita & laukku/second hand, farkut/Levi's, huivi/Vila

Äiti-tytär-suhde

Tänään satoi ensilumi. Minulla oli ensilumi-villapaita päälläni ja tein havaintoja, että villapaita-käytökseen olivat yhtyneet useat luokkatoverini. Ja ohikulkijat. Ensilumi laittaa villa-ajattelun käyntiin, niin se vaan on. Seisoin aamulla ensin turkoosi college päälläni peilin edessä, mutta ei se vaan toiminut. Yksinkertaisesti.

Sain myös rakkaan äitini kylään. Me ollaan hyvä kombo. Siksi en selittelekään enempää, vaan keskityn lohisalaattiin, lakritsiin ja keskiyön kahvihetkeen. Ihanaa viikonloppua itse kullekin.

Henriikka

Punainen säkki ja perunamaa

Tänään on ollut erittäin vähän minun päivä. Hirveä väsymys ja nälkä läpi päivän. Illalla kun viiletin kotiin tunti sitten, niin tajusin että avaimet ovat sisällä. Taas. Olen ainakin olettanut, ettei tämä ole yhtään tapaistani. Ja Janne keikalla. Maksoin sitten 50 euroa lempeälle ovimiehelle ja toivoin viimeiseen asti, että hän armahtaisi. Ehkä hän on nähnyt jo liiaksikin turhautuneita, ja pian itkuun purskahtavia nuoria naisia hädässä. Ei auttanut itku markkinoilla.

Päivässä oli kuitenkin kaikkea hyvääkin. Vaalit takaavat joka-aamuiset ilmaiskahvit: tänään aamun kirkasti SDP (oli vielä suklaatakin!). Lisäksi illalla oli Nikonin järkkäämät kuvausiltamat ja sain taas intoa blogipuuhasteluun. Olisi niin paljon kaikkea ährättävää, kuvattavaa ja kirjoitettavaa. Josko aloittaisin nyt kuitenkin alkuviikon asukuvilla.

Kai huomaatte, että kuvissa päälläni on blogihistorian intensiivisimmän väittelyn kohde: toinen vihatuista/rakastetuista punaisista nahkatakeista. Säkkihän se on, mutta minulle mieleinen sellainen. Tässä kokonaisuudessa säkkimäisyys tietenkin korostui entisestään, kun takin allakin oli löysää: mustavalkoinen, kauluksellinen villapaita löytyi Kaivarin Kanuunasta. Sain pulittaa siitä törkeän summan, 23 euroa, mutta materiaalit, malli ja kaikki muukin sulatti sydämeni niin, että kannoin tuotteen urhoollisesti tiskille. Toivottavasti joku mukava myyjä sai rahani.

Mutta tuo villapaita. En lakkaa muistamasta, kuinka pehmoinen ja lämmin se on. Mikään ei voi erottaa minua ja häntä. Kahden säkkimäisen asian rinnalle pyrin lisäämään jotakin siroa. Pillifarkut muistuttavat, ettei tämä tyttö ole epämääräinen kangaskasa, vaan kaiken alta löytyy myös kaksi jalanoloista pötköä. Pikku Myy -nuttura on myös aina itselleni sellainen, että tyttöpisteitä ropisee. Vielä kun kaiken lopuksi lisäsi mustat nilkkurit pienillä koroilla, niin kangaskasan keskeltä alkoi hahmottaa ihmisenmuotoisen asian.

Nyt kiitos rehellistä ja kiihkeää keskustelua siitä, että toimiiko tällainen baggybaggybaggy?

Kauniita unia, toivottavasti huominen on hitusen enemmän mun päivä. 

Vaalikahvittajat, olkaa asemissa siinä yhdeksän maissa!

Henriikka

takki & villapaita/second hand, farkut/Levi's, kengät/Vagabond

.. about my Dear Ears

Tässä vihdoin viimein tulisi nyt sitten asiaa korvista (kuulen jo yleisön yököttelevän, hyihyi korvia). Mutta onneksi keskiössä ei oikesti ole korvat, vaan lävistykset. Naamalävistyksiähän minulla ei ole, mutta korviin on ripustettu muutamia ylimääräisiäkin helyjä. Miksi? Siksi että pidän korvalävistyksistä. Selkeistä rustoon lävistetyistä koruista, jotka ovat esteettisesti järjestetty, eikä korvia ole ahdettu täyteen summanmutikassa.

Ensimmäiset korvakoruni ja näin myös korvareikäni sain 8-vuotislahjaksi kummeiltani. Olisin saanut ne jo vuotta aikaisemmin, mutta isäni alkoi pelotella minua, että reiät ammutaan kaukaa pyssyllä: "Siinä sitä vaan seistään seinää vasten ja toivotaan, että osuu". Kulma-, nenä- ja vaikkapa huulilävistykset olivat tietenkin silloin minun silmissäni niitä ohimenneitä. 8-vuotiaana minulle kuitenkin kehittyi aivot ja tajusin tilanteen todellisen puolen.

Seuraavana oli vuorossa yläruston korvis, jonka typeryyksissäni tietenkin kävin ampussa itselleni yläasteen lopussa. Älkää hyvät ihmiset ottako lävistyksiä ampumalla, vaan lävistämällä. Itse kuljin halvimman vaihtoehdon perässä, eikä se kannata. Onneksi kaikki meni kuitenkin nappiin.

Seuraavana olivat vuorossa muut korvanlehtien napit: oikealle puolelle kaksi lisänappia, vasemmalle yksi. Salaisuutena kerrottakoon, että äitini iski nämä minulle kotona neulalla. Kyllä kyllä, oli desifioitu neula ja neula upposi nätisti korvanlehtiini. Toisena salaisuutena kerrottakoon, että äiti laittoi korviksia myös koko ystäväjoukolleni, jos heillä oli antaa kirjallinen vanhempien lupa. Hahaha, äiti on paras.

Lukion lopussa nappasin monen vuoden harkinnan jälkeen korun toiseen korvannipukkaan, Tragus-lävistyshän se taitaa olla nimeltään. Siitä vuoden päästä menin siskoni kanssa lävistämöön ja nappasin heräteostoksena korvan "sisälle" uuden korun. Näissä kahdessa ensimmäisessä palveli Kouvolan Starhouse. 

Syy miksi kirjoitan koruistani juuri nyt on se, että vihdoin otin Traguksen toiseenkin korvannipukkaani! Hurraa! Olen vannonut, että tämä on sitten viimeinen. Mutta katsotaan nyt. Joka tapauksessa Helsingin Iso-Roban Harness oli ammattimainen ja suositeltava kiska. Sain sieltä etukortinkin, että joka kuudes lävistys ilmaiseksi. Epäilen vahvasti, että tämä etu jää käyttämättä.

Hinnat rustokoruilla vaihtelevat 30-50 riippuen lävistys-studiosta, lävistettävästä paikasta ja korusta, joka korvaan tökätään. Kipu on hetkellistä, enkä itse näe sitä minkäänlaisena ongelmana. Toisissa paikoissa pihdit, joilla korvaa pidetään, sattuvat enemmän kuin itse lävistyksen tekeminen. Rustokorujen parantuminen vie aikansa, toisilla pari kuukautta, toisilla yli vuodenkin. Ainahan näitä juttuja kannattaa harkita, hoito ja muut meiningit vievät oman aikansa.

Minä tykkään korvistani näin.

-Henriikka

Markku Arantila ja Alaskala

Joskus sitä vaan törmää sellaiseen asiaan, että on muutaman hetken ajan sellaisessa WOW-tilassa. Itselleni kävi tänään iltapäivällä niin, kun törmäsin Markku Arantilan taideteoksiin. Käyn maanantaisin työväenopiston piirustuksen ja maalauksen kurssilla, ja tänään maalasimme vesiväreillä. Selailin tunnin keskellä inspiraatiota hakien erästä akvarellimaalausta koskevaa kirjaa, ja kun Arantilan teokset tulivat vastaan, suuni jäi auki. 

Juuri tälläistä taidetta rakastan niin kovin kovasti. En voi olla jakamatta muutamia teoksia, olen myyty.

Tukalassa asemassa, 2008, akvarelli, 56x76cm

Alaskalan kuuma kesä, 2011, akvarelli, 50 x 70 cm

Haveri, 2012, akvarelli, 50 x 70 cm

Alaskalan Alaskala, 2012, akvarelli, 50 x 70 cm

Markku Arantila on nimeltä suhteellisen tuttu, mutta tuotantoon en ollut koskaan perehtynyt. Markku Arantila on syntynyt Espoossa 1960 ja asuu ja työskentelee nykyisin Orivedellä. Hän on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa ja tehnyt opetustöitä TAMK:in taiteen ja viestinnän osastolla, Taideteollisessa korkeakoulussa, Vapaassa Taidekoulussa, Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella, Oriveden Opistossa, Helsingin Taiteilijaseurassa, kansalais- ja työväenopistoissa ja taideseuroissa. Saisi olla tuolla Helsingin työväenopistollakin vierailevana meidän kurssin opettajana. No, onneksi meillä on pätevä opettaja yhtä lailla.

Alaskalan kevät, 2012, akvarelli, 50 x 70 cm

Onko kellään sitä vastaan, että... tai enpäs sanokaan! akvarelli, 30x40cm,

En tiennyt, enkä osannut hänen käytöksestään päätellä oliko paikka hänelle tuttu, enkä sitä kysynyt, 2007, akvarelli paperille, 55,5 x 74,5 cm.

Murs, 2008, akvarelli käsintehdylle paperille, 70 x 100 cm.

Aion kyllä hankkia kunnon taulut seinille, kunhan kasvan riittävän aikuiseksi. Ja varakkaaksi. Tai ainakin hankin muutaman helmen. Toivottavasti Arantilalta on sitten joku teos meidän aarteiden joukossa.

Kauniita unia, Alaskalan kuvia.

Henriikka

Lähteet: Galleria Minoa

Kuvat: Galleria Minoa

tamperemaja.ee

kuvat.uusisuomi.fi

Taidemaalariliitto