Epäolennaista pukeutumista

"Vielä on kesää jäljellä", laulaisi eräs hämmentävä yhtye, ja minä yhdyn kertsiin näiden kuvien kautta. Selasin kesäkuvia mielessäni paperikuva-teetätykseen kelpaavien yksilöiden metsästys, ja vastaan tupsahtivat nämä yritykset olla Helsingin kolein kissa. Kolein kissa olisin ainakin nyt syyskuussa, jos vielä vetelisin farkkusortseissa, mutta ne ajat olkoon ohi sitten elokuun alun. Ei näistä paperikuviksi ole, mutta josko blogikuviksi kuitenkin.

Kuinka epäolennaisiin asioihin sitä kiinnittääkään huomiota? Ensimmäiset ajatukseni näistä olivat, että mitäköhän fysioterapeutti-äitini sanoo, kun huomaa etten vieläkään ole oppinut hallitsemaan ylitaipuvia polviani. Toinen mieleen noussut seikka oli, että kylläpä minä vanhenen: mitkä ovat nuo nenän vierestä alas poskille valuvat juovat? 

Edellisiä olennaisempaa on, että punaisen, vuosia nähneen hupparin löysin joskus työmatkaltani, Tikkurilan aseman viereiseltä kirppikseltä. Jos en aivan väärin muista, niin kirppis on jonkun lähetyssäätiön ylläpitämä. Suosittelen käymään, sillä epäilyni on, ettei sinne tienoille usein eksy nuorempaa väkeä ostostelemaan. Tämähän tarkoittaa luonnollisesti sitä, että jos poistetaan laskuista trenditietoiset mummot, niin parhaat palat jäävät kirppikselle ja apajat ovat hyvät. Hetkosen googlailun jälkeen löysinkin tiedon, että kyseessä on Lähetyskirpputori Patina (Tikkurilantie 44).

Kuvien valkoisia sukkia ei jalassani nähdä kovin usein. Se johtuu siitä, että ne näyttävät hölmöiltä kaikkien kenkieni kanssa. Kotona niissä on kiva hengailla, sillä ilman kenkiä olen niistä kovissa liekeissä. Nämä mustat buutsit ovat kuitenkin sellaiset, joiden kanssa ne ovat parhaimmillaan. Ehkä minun on kartoitettava kenkävarastoani sukkien takia. Syyhän se on sekin, vaikkakin huono.

Niinpä minä sanon, että hyvää viikonloppua ja keskittykää te olennaiseen.

Henriikka

Viimeiset fiilikset

Nyt irtoisi viimeinen fiilistelyjuttu syyskuun reissusta isoon onpposeen. Tai lähinnä kuvia, teksti on vähän heikossa tänään, kun meinaan nukahtaa tähän näppäimistön päälle. Tämän jälkeen teen vielä yhden "suosittelu" -jutun, mutta sitten riittää. Pitäähän minun jo hiljalleen palata siihen tosiasiaan, että asun Helsingissä. Ei ole huono tosiasia sekään, mutta täytyy myöntää että reissuun lähtisin milloin vain.

Päällimmäisenä matkasta jäi mieleen, että tekisi mieli palata takaisin ja tutkia ne kadut, joille ei ehtinyt astella. Tähän missioon ei varmasti riittäsi yksi lisäviikko, eikä -kuukausikaan, mutta toisaalta se on hyvä: kaupunki esittäytyy varmasti joka kerralla uudella tavalla ja uusilla käänteillä. Ensi reissua odotellessa, vaikka sitä ennen haluan vielä ehtiä moneen muuhun paikkaan. Pariisin lisäksi mistään kaupungista ei kuitenkaan ole jäänyt yhtä vahvasti fiilistä, että täytyy palata takaisin muutaman vuoden sisään.

 

Sillisalaatti-kaupunki. Sitä se on. Aina voi tehdä ihan mitä tahansa. 

Aina voi löytää uutta ja aina voi ihmetellä, mitä kaikkea yhteen kaupunkiin voikaan mahtua.

Henriikka

Ps. Tuomakselle ja Miralle kiitos kuvista.

Kirppikset in New York

On aika esitellä kirpputorit, jotka New Yorkin reissussa kolusimme läpi. Ei ollut kirppiskulttuuri siellä ihan Valtterin kirpputorin kaltainen. Nämä kaksi kirppistä, joissa kävimme muistuttivat hinnoiltaan ja meiningiltään enemmän vintage-liikkeitä: kaikki on hintavaa, mutta kaikki on myös hienoa. Ei näkynyt niitä suomalaisten kirppisten tunnusmerkkejä: kirkkaanoransseja fleece-takkeja ja parhaat päivänsä nähneitä trikoopooloja. Itse asennoiduimme kirppiksiin suurimmalta osalta kokemus-mielessä, mutta pitihän muutama sydämen valittu tuoda mukaan kotiinkin.

Ensimmäinen mestamme oli Fort Greene Flea. Nettihuhujen mukaan tämä on se "the kirppis". Lauantaisin klo 10-17 välillä järjestettävä kirppis järjestetään Brooklynin Fort Greenen alueella ja se kerää viikoittain kymmenet myyjät parkkipaikan kaltaiselle alueelle, keskelle asuinaluetta. Jos ei halua olla kärppänä paikalla, niin ei kannata kiirehtiä kymmeneksi, myyjät kun itsekin tulevat vasta ensimmäisen tunnin aikana.

Myynnissä on mitä mielettömämpiä vintage- ja retrokuteita: vanhaa adidasta, paljetteja, kulahtaneita jenkkilippuja, Leviksiä, hienon rouvan hattuja ja turkiksia. Näiden lisäksi myynnissä on kuitenkin paikallisten käsityöläisten ja sinnikkäiden tunailijoiden koruja, kirjoja, printtejä ja muita tekeleitä. Jos ei mitään halua ostaa, niin ideoita ainakin voi kerryttää varastoihin. Kirppisalueen reunaan kertyneet ruokakiskat ruokkivat nälkäisen nykkiläisen kuin turistinkin.

 (En saanut lupaa ostaa elämäni turkista, kun hintaa löytyi reilu 200 euroa)

Toiseen kirppikseen saimme tutustua heti seuraavana päivänä, kun päädyimme aina sunnuntaisin järjestettävään Williamsburgin Fleaan. Jos Fort Greenen kirppis on se sisällöltään kohutuin, niin tämä järjestetään varmasti kauneimmalla paikalla. Brooklynin Williamsburgin rannalta oli ihanat näkymät Manhattanille. Tällä kirppiksellä keskitytään myös edellistä enemmän ruokapuoleen, eli kulinaristit kuulolle. Aukioloajat ovat samat kuin Fort Greenessä, klo 10-17 ja myyjät saapuivat ainakin tällä kertaa vasta kymmenen jälkeen. Ehdimme hörpätä pitkät kahvit, kun olimme aikaisin paikalla, ja kojuja vasta pystytettiin.

Ensikertalaisena oli vaikea erottaa, miksi Fort Greene Flea on Williamsburgia ylistetympi. Sisältö oli yhtä upeaa täälläkin ja hinnat pyörivät suurinpiirtein samoissa. Useat myyjät olivat myymässä sekä lauantaina että sunnuntaina, ja veikkaanpa että toiset eivät työkseen muuta teekään.

Ja ketä kiinnostaa, mitä löysin ihan ikiomaksi itselleni? Toivottavasti jokunen käsi nousee ilmaan (ja toivottavasti kädet eivät nouse ihan konkreettisesti kuitenkaan). Seuraavana siis aarteita (toisen aarteita, toisen romuja).

Ensimmäiseksi tietenkin mysteerijätesäkin sisältö, joka vilahti jo fiiliskuvissa. 

Eräs keski-ikänsä ylittänyt miesyksilö ilahtui ikihyviksi, kun hänen omistamalleen vintage-leoparditurkille löytyi uusi onnellinen omistaja. Sain kyllä pulittaa 45 euroa, mutta tein sen mielelläni (pahoittelut koomisesta kuvasta, kaiken selailun jälkeen tämä oli ainoa takkikuva, jonka löysin).

Toisena juttuna imelän vauvavärinen villapaita. 

Babyblue ja muut somat pastellit sain mukaani hintaan 8 euroa.

Lintukuvioisista, ohuista trikoomekoista tuli minun ja Miran kaverikuteet, kun kumpikin ihastuivat henkareissa roikkuneisiin makseimekkoihin. Nämä kuuluivat niihin juttuihin, joita nuoret suunnittelijat myivät uusina. Hintaa jäi tinkimisen jälkeen 25 euroa.

Viimeisenä oma suosikkini, mutta jota huvittuneena epäilen suhteellisen monen inhokiksi. Eräs vanha pariskunta tiputti hinnan puoleen, kun en saanut silmiäni irti villihevos-takista. Tälle yhtä aikaa karsealle ja ihanalle vaatekappaleelle jäi hintaa 20 euroa.

Lisätietoja Brooklynin kirppiksistä saa täältä. Suosittelen näitä kirpputoreja niillekin, jotka eivät niitä täällä Suomessa tykkää koluta. Paikalliset herkut maistuvat itse kullekin, myynnissä olevat esineet ovat huolellisesti esillä ja järjestelty, ja myyjien kanssa tulee höpöteltyä hauskoja. 

Mutta mitäpä vielä. Tänään on ollut jo parempi päivä. Oon popsinut TV Mix Choco Cruncheja, uusia lempiherkkuja. Oon lukenut vinkkejänne ja ostanut jääkaappiin purkkikermavaahtoa, jotta kaakao voi aina välillä olla vähän luksus. Tai aina. 

Henriikka

Uusi ihan hassu ihastus

Uusi ihan hassu ihastukseni on riikinkukko-rintaneula. Pienenä käytettiin pikkuisia pinssejä ulkotakeissa, ja rintaneuloja on kyllä näkynyt kautta oman aikani korukauppojen hyllyillä, mutta ennen en niihin ole tarttunut. Nyt silmäni kuitenkin tarrasivat Sörnäisten Fidan lasitiskin takana pötköttelevään lintukoruun. Suhteellisen suurikokoinen rintaneulaksi, mutta sopii pitkänmallinsa vuoksi hyvin muun muassa pidempien bleiserien ja jakkujen koristeeksi. Ja ehkä voisin kiinnittää tämän tulevaisuudessa johonkin pelkistettyyn mekkoon.

Ja nyt uutena riikinkukon omistajana muistin myös, että olen saanut mummini perintönä muutamia muitakin rintaneuloja. Vähälle käytölle jääneet korut voisivat vihdoin päästä kunnolla näytille ja elää uuden elämän lapsenlapsen kauluksissa.

Olen ollut tänään pahalla tuulella. Yksinkertaisesti. Nyt olis sellainen hetki, että vois heittää vinkkejä, kuinka tehdä kehnosta päivästä millimetrin mukavampi.. Onneksi on ainakin tälläisia pieniä ja kimaltavia asioita. Että kouluasteikolla mitattu vitosen päivä voikin olla sellainen viisi plus. 

Parempaa huomista päivää toivoen: Henriikka