Kannan elokuuta helmoissani

Kesän loppumisen siedin hyvin. En ole kuumuuden ylin ystävä, ja inhottaa hikoilu ilman pätevää syytä. Mutta miten nyt, kun elokuu on pian ohi? Vuoden taianomaisin kuukausi. Viime viikonloppuna gallerialle, jossa työskentelen, järjestimme performanssitapahtuman kesäkauden huipennukseksi. Oli kaunis aurinko, mutta kuitenkin terävä tuuli, joka meni luihin ja ytimiin saakka. Hermanni Turkki soitti illan päätteksi keikkansa ja kuuntelin sanoja linnun ontoista luista. "Älä mene elokuu", kävi mielessäni, kun tanssin valssia puutarhan nurmella.

Kannan elokuuta hameenhelmoissani kuitenkin. Ruskeassa, ohuessa hameessa on kiteytynyt loppukesä: ruskea pohja, mutta kuitenkin selkeitä värejä. Ei räikeitä, mutta erottuvia. Mustan silkkipaidan kanssa tässä hameessa pärjää vielä muutamia viikkoja keskipäivän säässä. Aamuviileällä ja illan tullen on turvauduttava lisäksi takkiin tai suureen kaulaliinaan. 

Miten voikaan kaikkiin neljään vuodenaikaan olla niin kovin kiintynyt? 

Ja yhtäkkiä huomaa, että vuodenaikoja onkin kai 12.

Henriikka

hame/Indiska, paita/second hand

Astiahipelöintiä

Aijon taas kertoa hieman eräästä lempipuuhastani, astiahiplailusta. Kuulostaa kyseenalaiselta, mutta tuntuu terapeuttiselta. Kyseessä oli tällä kertaa kuitenkin ihan tälle puuhalle omistettu tapahtuma, Crystal & Deco. Samaisessa tapahtumassa piipahdin myös viime tammikuussa (hui, kun oon näyttänyt erilaiselta) ja kutsu tupsahti myös tähän syksyn tapahtumaan. Ilmeisesti olin ollut riittävän hyvä hipelöimään.

Tapahtumassa oli siis esillä Sagaformin ja Orrefors Kosta Bodan syksyn ja joulun 2012 uutuudet. Oma elämäntyylini on tällä hetkellä huomattavasti enemmän synkassa Sagaformin kanssa, joten sen tiskien luona vietinkin suurimman osan aikaani. Avecina minulla oli ystäväni Mira, kenen kanssa tietysti analysoitiin ja puitiin, kuin ammattilaiset konsanaan.

Ensimmäinen jutututtamaan jäänyt tuote oli "teekepit": Vihreät, siniset ja pinkit teesuodattimet. Ilahduttavia ilmestyksiä. Teenjuonnissahan olen tunnetusti harvinaisen huono, mutta kauniiden teejuttujen kanssa erittäin hyvä. Tee kuuluu kuitenkin itselleni enemmän sinne talvijuomien puoleen, kun taas näiden tikkujen värit tuovat ehdottomasti mieleen kesän (Ja pinkki Lauran). Saiskohan näitä viininpunaisina? Tai tummansinisinä? Enemmän syysväreissä. Joka tapauksessa nämä vaikuttivat käteviltä ja sopivan leikkisiltä.

Hypistelin ja tsekkailin, käänsin päätäni kallelle ja arvostelin. Hienoja luomuksia oli useita, mutta ensimmäinen joka oikeasti jäi pohdituttamaan olivat lasiset kannut, joiden kaulojen päässä ovat puiset pallot. Nämähän ovat olleet markkinoilla jo jonkun aikaa, mutta vasta nyt puu nousi materiaalina kaiken muun tuotesadon keskeltä huomattavan positiivisesti. Suuremmista kannuista en tällä hetkellä unelmoi, mutta keittiönkaapin kulmalle voisin ostaa nuo kaksi pienempää lasivaasia. Toiseen öljyä, toiseen balsamiviinietikkaa. Sitten voisin nostaa nämä aina sirosti pöydälle, kun salaatti tarjoillaan.

Joulujuttuihin olin taas huomattavan pettynyt. Olen joulu-intoilija itsekin, mutta se tonttujen määrä ja levottomuus, mikä astioista huokui, ei sopinut lainkaan omaan seesteiseen ajatukseen joulusta. Ehkä nämä ovatkin suunniteltu enemmän pikkujoulu-meininkeihin, mutta niistäkään en niin perusta. Mielekäs yllättäjä kaiken keskellä oli puinen taso, jossa oli kolme lasikuppoa. Tälläisen rusina-pähkinä-tarjoiluastian voisin tuoda rauhaisin joulun keskelle.

Päivän kohokohta oli tietenkin macaronsit, jotka eivät vain millään tipahda jälkiruokatrendien aallonharjalta takaisin mereen. Olen odottanut mikä on seuraava menestys cupcakejen ja näiden jälkeen, mutta vielä en ole aavistanut. Ruoan kanssa saimme nauttia myös kristallibaarin karpalojuomia, näin niinku perinteisen opiskelijalounaan kylkiäisenä.

Mitä Orrefors-Kostaboda-akselille tulee, ihailin jälleen kerran veikeitä värikkäitä eläinhahmoja. Lasiset taideteokset ovat sopivan humoristisia, mutta kuitenkin täyttä taidetta. Lasi tuo värit esiin niin herkullisesti, että tekee melkein mieli popsia eläimet parempiin suihin. Näistä tulee mieleen lapsuuden kioskin viinikumikarkit, joita söi aina liikaa.

Orreforsin puolelta kiinnostavimmat tuotteet olivat astiavitriinin iättömimmät ja selkeimmät. Sellaiset, jotka pystyisi kuvittelemaan itsellään myös 50 vuoden päästä. Mitä arvokkaammaksi tuote tulee, sitä tinkimättömämmäksi tulen itse iättömyyden kanssa. Toisaalta olen myös lähes tinkimätön periaatteestani, että oman elämäni luksushetket syntyvät hippasen halvemmalla. Ehkä "luksusarkea halvalla" onkin tämän blogin pointti.

Ja niin kummittelivat Spectra-lasit taas kerran edessäni. Viinilasithan kotiutin keittiönkaappeihimme jo alkuvuodesta ja silloin olin saanut sysättyä ajatuksen jälkiruokakulhoista sivuun. Viinilasit riittäisivät. Mutta tapahtumassa nähdessäni kaikki ne kauniit ja komeat taas rivissä, kummallinen tarve samppanja-laseille iskeytyi takaraivooni. Ja kuinka harvoin juon samppanjaa? Kerran kahdessa vuodessa? Enkä silloinkaan koskaan kotona. Pois se minusta. Tai no ehkä sittenkin...

Hillitkää, kun meinaan vauhkoontua. Toppuutelkaa ja taputtakaa päähän. Virtuaalisesti.

Kyllähän tekin tiedätte, etten minä mitään oikeasti tarvitse.

Henriikka

Izzyiana Suhaimi

Olen huomannut ongelman itsessäni liittyen taiteen katseluun, analysoimiseen ja tarkasteluun. Ja uskoisin sen löytyvän myös muutamasta muusta väsäilyhenkisestä, ketään sen kummemmin syyttämättä. En muista missä kuulin seuraavan lauseen joitain viikkoja sitten, mutta se vaikutti minuun syvästi. Lause meni kutakuinkin näin: "Emme enää pysty nauttimaan taiteesta, kun rupeamme heti alitajuisesti puimaan, kuinka voisimme luoda itse samanlaisen". Tämä on itselleni suuri muuri taiteen kanssa. Kun menen gallerioihin, alan tarkastella tekniikoita ja pohtia, kuinka voisin soveltaa niitä omiin juttuihini. Kun näen designerin tekemän korun, alan käymään päässäni keskustelua, että voisinko ostamisen sijaan väsäillä jotain samankaltaista. 

Tietysti terveissä rajoissa on hyvä pohtia, että olisiko minusta itse tekemään ja näin säästämään useamman pennin. Ja totta kai muista saa kerätä inspiraatiota ja vaikutteita. Mutta jos taiteesta ja käsityöstä nauttiminen menee siihen, että teoksiin ja luomuksiin uppoutumisen sijaan ajatukset kulkee vain oman navan ympärillä, niin ollaan ongelman äärellä. Työstän aktiivisesti prosessia oppia nauttimaan muiden tuotoksista ilman takaraivossa hyrräävää oravanpyörää. Nämä singaporelaisen taiteilijan Izzyiana Suhaimin luomukset olkoon ensimmäinen kunnon harppaus parannukseen. 

Kiitos tästä elämyksestä. On vain yksinkertaisesti helpompaa, kun vain rehellisesti toteaa,

että aina löytyy joku, joka osaa sinua paremmin.

-Henriikka

Kuvat: http://my-bones.tumblr.com/