Pukukoodia ei ole, mutta jokaisen saapuvan velvollisuus on tuoda vähintään yksi suklaasta koostuva munanen mukanaan. Juhlien kohokohtana sitten vaihdellaan niitä keskenämme joko piilottaen tai arpoen siten, että jokainen saa syödäkseen yhtä monta munaa kun on matkassaan tuonut. Pidetään yllä yllätyksellisyys, eli vaikka riskinä on saada surkea halpismuna, älköön jokainen tyytykö pelissä penniä venyttämään, vaan käyttäkää mielikuvitustanne munavalinnoissa."
Millaiselta eilisen tunnelma vaikuttaa? Voin kertoa, että oli niin mannaa nannaa. Minä niin pidän ihmisistä ja huonoista tekosyistä järjestää pitoja. Ja suklaata riitti! Keittiössä maalattiin kananmunia, olkkarissa tuijotettiin Voice of Finlandia (Ja olin niin katkera siitä, että oulun typykkä pääsi jatkoon ja Nelli tipahti. Paula oli varmaan sekaisin siitä suudelmasta?) ja puhetulva oli katkeamaton.
Mutta sitten kun suklaamunia avattiin, niin k-a-m-a-l-a-a! Sain pelkästään poikien leluja. Bea ja Tia sai söpöjä koiria ja Aapo pikkupoika-unelmiensa mukaisesti krokon ja formulan, mutta mitä vitsiä. Minä sain traktorin? Sehän on poikien lelu! Mun puolen tunnin parkumisen jälkeen Jaska antoi mulle pörröisen pupunsa. Siitä se hymy sitten taas levisi!
Viimeiset kuvat lähentyvät yhä enemmän yön pikkutunteja. Se taitaa olla selitys sille, miksi hiuspinni löytyy nenästäni. Ja Aapon naamalta muovikulho. Loppukevennyksenä kuitenkin tarjoan kameraltani löytyneitä visioita. Mitähän ihmettä? Olisiko traktori kuitenkin ollut pupua parempi?
Levotonta. Mutta kivaa. Muistakaa syödä suklaata!
Henriikka
